Ajan­kohtaista

Sähkönsiirron perusmaksut nousevat 1.8.2024


Sähkön siirtohintojen perusmaksut nousevat sähköverkkoinvestointiemme ja yleisen inflaation kehityksen myötä. Hinnanmuutoksen kokonaisvaikutus siirtomaksuihin on keskimäärin 5 % sisältäen siirron perusmaksun ja arvonlisäveron. Siirron energiamaksut pysyvät ennallaan.
Edellinen hinnankorotus tehtiin yli neljä vuotta sitten. Näiden vuosien aikana inflaation kehitys on ollut noin 20%. Nurmijärven Sähköverkon siirron perusmaksut ovat korotuksen jälkeenkin yhtiön omistajan, eli Nurmijärven kunnan linjauksen mukaisesti alle Suomen keskiarvon
Hintojen nousun ohella siirtohintojen korotukseen vaikuttava merkittävä tekijä on uusien suurien tuotanto- ja kulutusliittymien lisääntyminen. Ne vaativat suurjänniteverkon kehittämistä jakeluverkkoalueellamme. Uusien voimajohtohankkeiden avulla varmistamme niin sähkön varmuuden, kuin sähköverkkoon liittämisen. Toimiva ja kehittyvä sähköverkko on edellytys koko kunnan elinkeinoelämän menestykselle.

Asiakaskohtainen hinnanmuutos vaihtelee sähköliittymän koon ja siirtotuotteen mukaan. Hinnankorotus perustuu verkkopalveluehtojen (VPE2019) kohtaan 15.3. Verkkopalvelusopimus on mahdollista irtisanoa hinnankorotuksen johdosta, mutta sähkön toimittaminen edellyttää, että asiakkaalla on voimassaoleva verkkopalvelusopimus.

PääsulakekokoYleissiirtoKausi-/Aikasiirto
1x25A / 1x35A0,50€ / kk
3x25A1,00€ / kk2,50€ / kk
3x35A2,00€ / kk4,00€ / kk
Esimerkkejä hinnanmuutosten keskimääräisestä vaikutuksesta kuukausitasolla

Alta voit ladata palvelumaksu- ja verkkopalveluhinnaston sekä keskijännitetehosiirtohinnaston pdf-muodossa