Asiakas­lehdestä poimittua, Artikkelit

Kaukolämpöasentajat varmistavat lämpimät kodit

Nurmijärven Sähkön kaukolämpöasentajien työ on monipuolista käyttö- ja kunnossapitotyötä laitoksilla sekä verkostolla. Päivittäinen työ varmistaa, että kuntalaisille tuotetaan lämpöä kustannustehokkaasti ja ympäristö huomioiden.

Työpäivä käynnistyy kirkonkylän laitoksella, jossa koko tiimi käy läpi päivän tehtävät ja mahdolliset poikkeamat.

– Tavallinen työpäivä alkaa sillä, että koko porukka käy läpi lukujärjestyksen ja sen, onko tulossa jotain erityistä, kertoo Nurmijärven Sähkön käytönvalvoja Ville Putkuri, joka on tehnyt pitkän uran kaukolämpöasentajana.

Samalla käydään läpi myös päivystäjän havainnot työajan ulkopuolelta. Tiimiin kuuluu yhdeksän työntekijää: lämpöjohtaja, lämpöpäällikkö, tiimipäällikkö ja kuusi asentajaa. Asentajilla on käytännössä omat laitoksensa hoidettavana. Laitoksia on kolmella eri kylällä, joten jokaisesta vastaa kaksi asentajaa.

– Kun aamuporinat on käyty läpi, lähdetään suuntaamaan kohti laitoksia Nurmijärven eri kyliin.

Rutiinit pitävät laitokset käynnissä

Päivän tyypilliset askareet ovat samat kaikilla laitoksilla. Laitoksille toimitetaan biopolttoainetta, kuten haketta ja purua, joista asentaja ottaa näytteet kosteusanalyysiä varten.

– Laskemalla kosteusprosentin saamme selville, paljonko kyseisessä kuormassa on ollut energiaa.

Laitoksilla seurataan jatkuvasti myös palamisprosessia, laitteiden toimintaa ja mahdollisia vuotoja tai poikkeavia lämpötiloja. Työ on pitkälti itseohjautuvaa.

– Valvomme palamista tarkkailemalla eri mittareita ja säädämme prosessia tarpeen mukaan. Leikittelemme välillä sillä, kenen laitoksella on vähiten häiriöitä.

Laitoksilla tehdään tarkastuskierroksia, jossa varmistetaan, että kaikki on kunnossa. Onko vettä lattialla, jonka syynä on vuoto?

Ennakkohuolto on tärkeä osa työtä ja siitä on pyritty tekemään niin kattavaa, että äkillisiä laitteiden rikkoutumisia ei tulisi.

– Yritämme pitää kunnossapidon ennakoitavana. Kun päivittäiset rutiinit tehdään hyvin, samalla huomataan mahdolliset viat ajoissa.

Häiriötilanteet vaativat nopeaa reagointia

Työhön kuuluu myös vikojen ja häiriöiden korjaamista. Talviaikana häiriöitä on useammin, sillä suurin osa häiriötilanteista johtuu polttoaineen jäätymisistä ja korkeasta kosteusprosentista.

– Yleisimmät hälytykset ovat lämmityskaudella polttoainekuljettimen tai polttoaineen syöttölaitteiston tukokset.

Lämmityskaudella eli marraskuusta maaliskuulle pyritään välttämään käyttökatkoja. Tarvittaessa lämpöä tuotetaan varajärjestelmillä, kuten öljy- ja sähkökattiloilla.

Putkurin mukaan työn monipuolisuus on yksi sen parhaista puolista:

– Se on tämän työn suola, että työ on monimuotoista eikä koskaan tiedä, mitä päivä tuo tullessaan.

Työtä tehdään myös verkostolla

Kaikki työ ei tapahdu laitoksilla. Erityisesti kesäisin asentajat työskentelevät paljon kaukolämpöverkostolla saneerausten ja uusien asiakasliittymien parissa.

Asiakkaat ovat usein kiinnostuneita työmaista ja ilmoittavat myös mahdollisista havainnoista.

– Talviaikaan asiakkailta tulee ilmoituksia esimerkiksi sulaneista kohdista pyöräteillä. Niistä on suuri apu vikojen etsimisessä.

Yhteishenki ja työn merkitys motivoivat

– Meidän pienessä porukassamme on tosi hyvä ryhmähenki ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen.

Energia-ala muuttuu jatkuvasti, ja myös lämmöntuotannon ratkaisut kehittyvät.

– Seuraamme hiilijalanjälkeämme. Laitosten päästöt ovat nykyään pienet ja lisäksi olemme siirtyneet kevyeen polttoöljyyn, lämpöpumppuihin ja sähkökattiloihin.

Työn merkitys ympäristön kannalta motivoi.

– On tärkeää, että voin tehdä arvojeni mukaista työtä, jossa ympäristöasiat huomioidaan. Tavoitteena on jättää elinvoimainen ympäristö lapsille ja tuleville sukupolville.